lauantai 28. syyskuuta 2013

Pöytäliinoja ja lempeä lauantai-aamu

Ihan hiljaista , kaikki tuhisevat vielä peittojensa alla. Paitsi minä, joka herään lähes poikkeuksetta ensimmäisenä viikonloppuisin. Kahvin tuoksua ja mannapuuron keittoa lapsille, ja kanelisokeria tykö :) Me ollaan mannapuurohissuja.
. Lauantai.

 Ompelin eilen taas yhden pellavaliinan lisää.Löysin tukevaa pellavaa, vaaleaa jossa on ihan hentoista valkeaa raitaa.Pesukoneen kautta jottei kutistu ja ompelemaan. Rakastan näitä liinoja! Ei tarvi silittää, laittaa vaan pöydälle. Jostain syystä niitä onkin kertynyt aika monessa värissä kaappiin. Rouheaa ja pehmeää pellavaa. Olen käyttänyt näitä liinoja myös juhlapäivinä, kauniisti kun kattaa, ei haittaa vaikkei liina ole laisinkaan silitetty. No isomamma on joskus mielestäni katsonut ensin liinaa ja sitten silitysrautaa ;) Mökillekin olen vienyt mennessäni, tunkee kassiin vaan ja ottaa esille ja laittaa pöydälle, ei helpompaa voi olla. Olen ihan varppi että kesäinen mansikkakakku maistuu mökillä paljon paremmalta kun on pöytäliina ulkopöydällä :) Onhan se nyt juhlahetki kun herkutellaan.
Ompelin myös kaitaliinoja tähtikankaista, ne on jotenkin raikkaita ja eloisia, varsinkin nuo missä on punaisia tähtiä.Muistakaa laittaa samasta kankaasta vuoripuoli myös jos ompelette, sitten kun pesee, kutistuvat yhtä paljon eikä tule ylläreitä pesukoneesta :)

Tämänpäivän (tai huomisen, katsotaan) projektiksi olen ottanut sen tilkkutäkin, jota olen aloittanut miljoona kertaa ja ikinä siitä ei tule kertakaikkiaan mitään. Nyt koklaan taas, ostin suklaalevyn tätä varten, joka kerta kun menee hermot, otan palasen suklaata-ja jatkan : D Aion saada sen valmiiksi ja piste. Ja viel toinenkin perään varmuudenvuoksi.









Lempeää viikonloppua kaikille. Nauttikaa ja tehkää ihania juttuja, joista tulee hyvä mieli.

2 kommenttia: